7.4.08

Sillaa ja villaa

Tämä päivä on ollut yhtä historian siipien havinaa. Ensin tulla tupsahti postista kuituvaihtopaketti Sirkalta. Sillaa sota-ajalta eli 1940-luvulta.

Ihan kivannäköistä, kiiltävää ja aivan helposti kehrättävän näköistä kuitua. Silla-sanan olin kyllä joskus kuullut, mutta en oikein tiennyt, mitä se on. Pienen nettisurffailun jälkeen selvisi, että silla tulee sanasta selluloosavilla. Säteri Oy:n tehdasta esittelevillä nettisivuilla kerrotaan seuraavaa:
Mutkikkaan kemiallisen prosessin kautta, valkaistusta selluloosasta valmistettiin keinokuitua, ensivaiheessa niin kutsuttua sillaa. ”Sillasukupolvia” on tullut monta lisää, kutsumanimet ovat vaihdelleet. 1960-luvulla käyttöön vakiintuivat nimet raionvilla ja raionsilkki. Säteri Oy on edelleenkin Euroopan merkittävimpiä keinokuitujen valmistajia.
Tarinoita elävästä elämästä -blogissa on kuva sillapaketista. Sillaa oli kovina aikoina kehrätty vähien villojen jatkoksi. Villa ja turkiksethan menivät sota-aikana sotilaiden lämmittimiksi. En ole vielä saanut käsiini nykyään käytettyä lyocell- (eli Tencel-) kuitua, joten en tiedä, miten paljon tämä muistuttaa sitä.

Kuituvaihto poikii aina silloin tällöin yhteydenottoja. Vähän aikaa sitten sain Mikkelistä laaman karvoja ja Ranskasta Thône et Marthod -rotuisen lampaan villaa, ihan valmiiksi kehrättynä ja kasveilla värjättynä vielä. Aika karkeaa kuitua, kuin köyttä melkein, mutta hauska pikkuvyyhti on toimittanut kirjanmerkin virkaa.

Illalla ilmestyi huusholliin muutama kassillinen lisälankaa. Viikonlopun messuilla kävi mies, entinen kollega kirjastoajoilta, ja kysyi huolisinko hänen äitinsä peruina jääneitä villalankoja. Tämä samainen mies oli nähnyt minut joulumarkkinoilla, huomannut käsityöharrastukseni ja oli vartavasten tullut etsimään minua messuilta tekemään tätä tarjoustaan. Eihän siitä voinut kieltäytyä. Nyt minulla on 10 kiloa lisälankaa, enimmäkseen ohuita villalankoja jostakin hamalta 60-luvulta. Langat ovat suurimmaksi osaksi peräisin mattolankatehtaasta Padasjoelta.

Siinäpä riittääkin miettimistä, mitä noista tekisi. Qvidi-Minan jakku (kuten Aurinkoa-blogissa, kategoria Qvidi-Minan takki)? Virkattuja mattoja? Taidelankakokeiluja rukilla? Anoppi apuun! Tämä saattaa sitä paitsi olla vasta alkua, sillä kesämökin varastot ovat kuulema vielä koluamatta. Jäämistössä olisi myös kerintälaite ja pari rukkia, joista voisin olla kiinnostunut. Tai, no, ainakin kerintälaitteesta.

Sellainen periaate minulla kyllä on, että hyvän on annettava kiertää. Ainakin osa näistä täytyy käyttää hyväntekeväisyyteen.

Funny day, today, full of history. First, I got a fibre exchange parcel from a spinning net pal. The fibre dates back to the war time, 1940's, and is made of cellulose. As almost all domestic wool was used then for military purposes, fibres like this were used for fabrics or added to the wool. At the time, the fibre was called "silla" in Finnish, later it has been known by the names of "rayon silk" or "rayon wool". I have never seen lyocell (Tencel) fibres, so I am not sure if this is a similar fibre.

The fibre exchange project is still on. A few weeks back I got some llama fibres, and in January a small skein of handspun Thone et Marthod wool from France. The fibres are coarse, but the mini skein looks lovely, and I have been using it as a bookmark.

Then, in the evening, an old collegue from the library popped up and brought me ten kilos of wool yarn from his late mother's stash. And this is not all the yarn she had, there will be more in a couple of week's time. Some of these yarns are forty years old but seem to be in good condition. Now I have to find out what to do with the yarn: crochet a rug?, make the Qvidi-Mina jacket (see the slide show (in Finnish) here)? try plying complex textured yarns on my spinning wheel? ask my mother-in-law for help?! One thing is for sure: some of this yarn will go to charity since I got all for free.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!
Täällä olisi yks rukin tarvitsija jos ylimääräisiä löytyy, tuosta omastani kun puuttuu se lyhty ja rulla. Aika hakusessa on niitä löytää. Blogissani on kuva ensimmäisestä kehruustani jos kiinnostaa.Ihania lankoja olet saanut. :)

Tina kirjoitti...

What a heap of yarn and all for free… It looks as if you can do everything you mention. Plying some into “designer” yarn sounds interesting, but knitting a blanket could also be an option.

Pia Nore kirjoitti...

Jos et itse kaipaa kerintälaitetta, niin minä olisin kiinnostunut siitä:-)

Pirkko kirjoitti...

Mitenkähän oikein kirjoitin?! Siitä kerintälaitteestahan olen nimenomaan itse kiinnostunut. Ja odotan sen saavanikin vielä tänä keväänä, kunhan perikunta saa pengottua tavarat :)

Pitää varmaan pyytää nähtäväksi ne rukitkin, kun sähköposteja on tullut siihen malliin. O-ou, mitä meninkään tänne kirjoittelemaan ;P

Päivi kirjoitti...

Ooh, mahtava villalankakokoelma! Ja hienoja kuitujuttuja... Esittelen oman kokeilu/terapiaprojektini, jahka nähdään!

Pirkko kirjoitti...

Päivi, tuskin maltan odottaa!!! ja mullakin on "projekti" :))))

Lähetä kommentti